Hei ja kiva kun löysit tänne. Olen Petra Lehtinen, 25-vuotias fitnessurheilija. Asun Vantaalla, mutta olen alun perin kotoisin pieneltä paikkakunnalta Etelä-Pohjanmaalta, Kauhajoelta. Opiskelen neljättä vuotta hallintotieteitä, pääaineenani julkisoikeus. Aloitin maisteriopinnot viime syksynä. Opiskelujen lisäksi työskentelen kokoaikaisesti finanssialalla talousrikollisuuden torjunnan parissa, joten tekemistä arjessa riittää. Kun aikaa jää muullekin kuin edellä mainituille tykkään ulkoilla ja liikkua luonnossa, opetella uusia asioita ja kehittää itseäni. Viimeisen vuoden aikana olen innostunut lukemisesta. Se on ihanaa vastapainoa kiireiselle arjelle ja pakottaa rauhoittumaan. Vaikka fitness onkin päälajini, tykkään edelleen urheilla monipuolisesti. Juokseminen, pilates ja erilaiset HIIT-tyyliset treenit kuuluvat myös osaksi mun viikkoja ja tuovat kivaa vaihtelua salitreeniin.
Jos joku olisi sanonut minulle teininä, että päätyisin joskus fitnesslavoille saatika jahtaamaan siinä suomenmestaruutta, olisin varmaan nauranut. Olen kuitenkin ollut urheilullinen niin kauan kuin muistan. Meillä kotona liikkuminen oli aina osa arkea, eikä sitä koskaan tarvinnut erikseen miettiä. Vanhempani kannustivat, veivät treeneihin ja näyttivät omalla esimerkillään, että liikkuminen voi olla hauskaa ja palkitsevaa. Kokeilin vuosien aikana kaikkea mahdollista yleisurheilusta suunnistukseen ja sählystä cheerleadingiin, ja lopulta jalkapallosta tuli se laji, johon päätin panostaa. Pelasin futista 17-vuotiaaksi asti, josta myös viimeisen vuoteni SM-tasolla, kunnes päätin lopettaa urani lajin osalta ja aloin miettiä, mitä haluaisin seuraavaksi tehdä. Jalkapallo vei kokonaisuudessaan nuoruudestani lähemmäs 10 vuotta. Laji opetti ja antoi paljon, mutta kyllä se myös vaati veronsa. Kuitenkin urheilu on aina ollut elämässäni se asia, joka antaa enemmän kuin ottaa. Kun tein päätöksen lopettaa, tuntui mahtavalta kaikkien vuosien jälkeen olla itse vastuussa omista aikatauluistaan ja treenaamisestaan. Vapaus ja aika, joka nyt oli käytettävissä myös muuhun kuin jalkapalloon, tuntui paremmalta kuin osasin odottaa. Se kuitenkin kesti vain hetken. Koska olin kilpaurheillut koko ikäni, ei treenaaminen ilman tavoitteellisuutta sopinut itselleni pidemmän päälle. Uskon, että moni joskus samanlaisessa tilanteessa ollut voi samaistua.
Salitreeni oli minulle jollain tasolla tuttua jo jalkapallon kautta, koska teimme siellä jonkin verran lajinomaista fysiikkaharjoittelua. En osannut aavistaakaan aikanaan, että se tulisi avaamaan oven ihan uudenlaiseen maailmaan. Aloin käymään salilla aluksi vähän sillä ajatuksella, että “treenaan nyt jotain”, mutta aika nopeasti huomasin, että treenaaminen vei mennessään. Pikkuhiljaa salista tuli paikka, jossa opin haastamaan itseäni, kehittymään ja löytämään ihan uudenlaisen tavan olla urheilija. Tuntui vapauttavalta, kun sai suunnitella omat treenit ja treenata silloin, kun se itselle sopi, ilman joukkueen rytmiä. Salista tuli oma juttuni, ja se tunne kantoi pitkälle.
Muistan, kun joku joskus kysyi, aionko kisata, ja vastasin heti että en todellakaan. Pidin lajia pinnallisena enkä ymmärtänyt, mikä sen idea oli.
Haluan selventää, ettei matkani tähän pisteeseen ole ollut suoraviivainen tai millään tavalla suunniteltu. Kun lopetin jalkapallon, en todellakaan kuvitellut päätyväni fitneksen pariin. En edes halunnut sitä. Muistan, kun joku joskus kysyi, aionko kisata, ja vastasin heti että en todellakaan. Pidin lajia pinnallisena enkä ymmärtänyt, mikä sen idea oli. Ensimmäiset kaksi vuotta salilla treenasin vain omaksi ilokseni. Oli siistiä huomata peilistä, miten oma fysiikka kehittyi, ja alkuun kehitys tuli nopeasti, mikä motivoi jatkamaan. Jossain vaiheessa liityin nettivalmennukseen ja treenasin sen mukana jonkin aikaa, mutta mitään sen suurempaa tavoitetta minulla ei vielä ollut. Vuonna 2019 aloin ottaa enemmän selvää fitneksestä lajina sekä eri valmentajista, kunnes lopulta samana kesänä päädyin hakeutumaan kisatiimiin ja otin yhteyttä nykyiseen valmentajaani. En vielä silloinkaan ajatellut, että haluaisin kisata ja ilmaisin asian heti valmennussuhteen alettua. Tarkoitukseni oli saada treenejäni seuraavalle levelille, kehittyä optimaalisemmin ja saada joku seuraamaan tekemistäni säännöllisesti.
Nyt kahdeksan vuotta myöhemmin, joista kuusi olen ollut kisavalmennuksessa, fitness ei ole enää vain harrastus — se on elämäntapa, joka on opettanut minulle kurinalaisuutta, intohimoa ja sen, miten innostavaa on nähdä oman työnsä tulokset. Tämä blogi on paikka, jossa haluan kertoa, miksi juuri tämä laji vei sydämeni ja millaista on kulkea kohti seuraavaa kilpailukautta ja entistä isompia tavoitteita. Seuraavassa kirjoituksessani ajattelin avata enemmän aiempia saavutuksiani sekä sitä, missä vaiheessa valmistautuminen tulevan syksyn kilpailukautta varten on. Lisäksi kerron, millaisia tavoitteita minulla on ja miltä arki näyttää.
Haluan pitää kirjoituksissani rennon otteen ja jakaa arkea, treenejä sekä ylipäätään elämää matkalla kohti mun tavoitteita ja unelmia – päivä kerrallaan. Mulle saa myös ehdottaa kommenteissa aiheita tai esittää kysymyksiä esimerkiksi lajiin liittyen. Kiva, kun olet jaksanut lukea tänne asti ja tervetuloa seuraamaan mun elämää.
<3: Petra