Oodi naisille

Näin naistenpäivän kunniaksi, aloin pohtimaan, minne naiset sijoittuvat varsin maskuliinisena pidetyn jääkiekon parissa. On vähintäänkin tunkkaista nykypäivänä ajatella, että ainoa mielikuva naisista ja äideistä jääkiekossa olisi jäähallin kahvion mokkapalapöydän äärellä hymyilemässä. Nykyään puhutaan paljon metatyöstä, joka kasaantuu usein juuri naisten ja äitien hartioille. Tämä työ, jonka merkitys tulee huomatuksi usein vasta sitten kun se on jäänyt tekemättä. 

Naiset ovat yhteiskunnan tukipilareita, rohkeita toimijoita ja heidän ainutlaatuisuutensa piilee kyvyssä olla vahvoja, mutta siltikin herkkiä. On ollut upeaa seurata näitä vahvoja naisia joukkueemme toiminnassa. Olipa sitten kyse varainkeruusta, toimitsijataulukon laatimisesta tai muusta organisoimisesta niin hommat hoituvat. Nostaisin silti tärkeimpänä esille sen tuen ja kannustuksen, jonka nämä äidit, äitihahmot ja muut tärkeät naisihmiset nuorille viestivät tullessaan paikalle treeneihin ja peleihin. Nämä supersankarit, joiden käsilaukusta löytyy kaikki se elintärkeä, laastarista välipaloihin. Tärkeintä ei ole se, että taputellaan selkään voitonhetkillä, vaan se, että ollaan nostamassa ja kannustamassa ylöspäin epätoivon hetkillä. Meillä naisilla on sisäsyntyistä herkkyyttä lohduttaa, mutta myös ääni ja voima tarttua epäkohtiin. En haluaisi itse asettua poikkiteloin tielle, kun äiti-ihminen kokee vääryyttä tai epäoikeudenmukaista toimintaa. Puolustavat omiaan viimeiseen saakka.

Mielikuva jääkiekkoilijoiden äideistä on usein vain se kannustava, mokkapalaa myyvä taustahenkilö, jolle jääkiekkotermit ovat täyttä hepreaa. Voi pojat, olisipa viihdykettä kerrakseen kun porukkamme äidit olisivat peleissä mikitettyinä. Siinä saattaisi yhden jos toisenkin mielikuva tietämättömistä äiti-ihmisistä muuttua kun leijona TV:n taustalla pyörisi tämä selostus. On ollut ilahduttavaa nähdä, miten paljon tyttöjä on hakeutunut jääkiekkoharrastuksen pariin. Nuoremmissa ikäluokissa on vielä sekajoukkueita ja ei näitä taitureita sieltä sukupuoleltaan erota kuin satunnaisesti pitkien hiusten perusteella. Kunpa jokainen tyttö saisi tarvittavaa kannustusta pienestä lähtien. Ei ole enää ”miesten” töitä, vain taivas on rajana tyttöjenkin haaveille.

Jääkiekossa valmennuksen parissa on nykyäänkin vain murto-osa naisia. Meidän seurassamme toimii yhtenä päävalmentajana nainen ja vuolaat kommentit, joita käytävillä ja kahvikuppien äärellä kuulee, puhuvat puolestaan. Itsekin tämän valmentajan treenejä seuranneena, voin liittyä jonon jatkeeksi näihin ylistäviin kommentteihin. Tätä kirjoittaessani, naurahdan, näin sitkaassa stereotypiat ovat edelleen, vuonna 2026, että naisvalmentaja vaatisi erillistä luettelua kompetenssistaan jääkiekon saralla. Niin kauan, kun naisen euro on 80 senttiä, me tarvitsemme näitä rohkeita ja upeita tienraivaajia. Meidän suureksi onneksemme, joukkueessamme pelaa myös tyttö. Ja miten upea, sinnikäs ja niin tärkeä pala joukkuetta hän onkaan. En voi väittää, etteikö sisällä läikähtäisi, kun tämä periksiantamaton nuori pääsee tiukan paikan tullen jäälle ja näyttää miksi on pelipaikkaansa valittu. 

Tänään naistenpäivänä, haluan muistuttaa sinua, sinä rohkea ja urhea nainen, että voit olla mitä vain. Eeva Kilven runon myötä, muistetaan olla hyviä, ensisijaisesti itsellemme.

”Nukkumaan käydessä ajattelen: 

Huomenna minä lämmitän saunan, 

pidän itseäni hyvänä, 

kävelytän, uitan, pesen, 

kutsun itseni iltateelle, 

puhun ystävällisesti ja ihaillen, 

kehun: 

Sinä pieni urhea nainen, minä luotan sinuun.”